Niinhän se aina on, että viikonloppu hurahtaa liian äkkiä, jos se on siis töistä vapaa viikonloppu. Itse asiassa koko viime viikko hurahti nopiaan. Viikkohan oli sairaslomalla oloa ja se jatkuu vielä tämän viikon, muutoinhan se oli perusarkea eli siivoilua, kaksikon läksyjen tarkistelua ruuanlaiton ja muiden kotihommien ohessa.

Lauantaina sitten oli tyttäreni 8-wee kaverikekkerit ja onneksi ovat ohi. Hyvinhän ne sujuivat, ei siinä mitään. Vauhtia ja ääntä piisasi. Lahjat olivat sankarille mieleen ja kaikki muukin.

Yöllä rakkaan mieheni kuorsatessa, itse tuskaisena kipeän kinttuni kanssa, meinasin avata läppärin ja alkaa kirjoittamaan.Siinä tilanteessa tuntui, että pää oli täynnä vaikka mitä. Mutta ehkei mitään järjellistä olisi kuitenkaan tekstiksi asti tullut. Vaikea sanoa, koska istahdin sitten vain keittiön pöydän ääreen lukemaan kirjaa.

Eipä siitä lukemisesta mitään tullut, mietin kahta aikuista lastani, vanhinta poikaani ja hänen avopuolisoaan sekä keskimmäistä tytärtäni ja hänen puolisoaan. Molemmat parit saavat vauvan elokuussa. Joskus aikoja sitten ajattelin, että mummaksi tulo olisi jotenkin kamalaa, olisin ikäloppu ja ei kai se mieskään mitään seksiä mumman kanssa halua. NYT koen olevani onnekas, saan kaksi lastenlasta ja kokea miltä tuntuu olla mumma. Olen ylpeä kaikista lapsistani. Mutta on ihana elää dodotusta vieressä olijana, ei odottajana. Viidestä raskaudesta ensimmäinen oli helpointa aikaa. Ei pahoinvointia lainkaan. Toinen raskaus olikon rankempi, yli puolen välin oksensin kaiken, mitä söin ja olin tiputuksessakin välillä. Kolmas raskaus oli pahoinvoinnin osalta edellistä helpompi, en siis oksentanut kuin muutaman kuukauden.  Iltatähtiäni odottaessani neljäs raskaus oli aika pahoinvointivoittoinen myös, asuin melkeinpä vessassa. Missä äiti on ja vastaus oli aina sama, vessassa. Ja viimeisen raskauden kohdalla pahoinvointi oli taattu ja varma seuralainen. Voin kertoa, että olin useampaan otteeseen katkera niille, jotka ehkä kokivat vain pientä etovaa tunnetta.

No, vähän taisin eksyä asiasta. On ihana tulla mummaksi. Olenpa tehnyt muutamat tossut, tumput ja myssytkin. Jokusia pieniä vaatteitakin on tarttunut välillä matkaan, samoin vanna, sitteri, matkasänky ja vähän muutakin... eli kaiketi ihan pikkasen oon höpsähtäny mummailun merkeissä. Mutta kai siihen on oikeus?